Vuoden junioriseurapalkintoa vastaanottamassa seuran puheenjohtaja Jonne Martikainen (toinen oikealta)
Itäinen alue palkitsi kauden parhaitaan Varkaudessa lauantaina
Vuoden junioriseura on Joensuun Maila!
Perusteet vuoden junioriseuralle ovat seuraavat: Seurassa on yli 360 lasta ja nuorta ja sitä kautta vähintään yksi, tai monessa ikäluokassa useampia juniorijoukkueita, aina JunnuSuperista B-ikäisiin asti. Liikkarit ja pesiskoulut pyörivät ja uusia harrastajia joukkueisiin tulee koko ajan lisää. Valmennuksessa ja joukkueiden taustajoukoissa on paljon osaavia tekijöitä. Lisäksi seurajohdon ja työntekijöiden voimin toimintaa johdetaan ja ohjataan määrätietoisesti eteenpäin. Seurassa on rento ja hyvä henki toimijoiden kesken.
Vuoden valmennustiimi
Vuoden valmennustiimi, joka on samalla vuoden menestyjä joukkueen valmennustiimi!
Oikealta Matti Härkönen, Aleksi Keijonen, Tuomo Schroderus, Petri Pennanen. Kuvasta puuttuu Teemu Leppämäki
JoMan poikien Superin valmennustiimi; Tuomo Schroderus, Petri Pennanen, Matti Härkönen, Aleksi Keijonen ja Teemu Leppämäki
Pitkään kasassa ollut valmennustiimi on tehnyt monia vuosia laadukasta työtä poikien kanssa. Tänä vuonna kruununa tuli seuran ensimmäinen historiallinen Poikien Superpesiksen Suomen Mestaruus. Tiimi valmensi kahta poikien Superpesis joukkuetta, joissa mukana oli yli kaksikymmentä B-poika ikäistä pelaajaa. Jokaisella tiimin jäsenellä on ollut oma tärkeä roolinsa ja tiimin hyvän yhteistyön tulokset puhuvat puolestaan.
Vuoden menestyjä
Joensuun Mailan poikien Superpesiksen kultajoukkue
Joukkue voitti kauden aikana 19 pelaamastaan 24:tä ottelusta. Runkosarjassa tuli 3 tappiota ja sen jälkeen kuntokäyrä olikin nousujohteinen. Joukkueen henkisestä vahvuudesta kertoo hyvin se, että vaikka ensimmäisessä finaaliottelussa tuli tappio, niin kaksi seuraavaa peliä joukkue voitti puhtaasti 2-0 lukemin.
Tämä joukkue on pysynyt hyvin pitkälti samana monta vuotta ja monet pojat aloittivat pelaamisen samaan aikaan vuonna 2014. Joukkueesta kasvanut jo muutamia Superpesis pelaajia ja sen lisäksi usea kolkuttelee Superin ovia.
Vuoden Poikajuniori
Sulo-Veikko Varonen, JoMa/KiPa
Isossa roolissa JoMa:n Poikien Superpesiksen mestaruusjoukkueessa. Murtautui myös tänä vuonna KiPa:n miesten Superpesis joukkueen pelaavaan kokoonpanoon ja vielä suoraan merkittävään rooliin sisä- ja ulkopelissä, pelaten miesten Superpesiksessä ensimmäisen kokonaisen kauden.
Leirihuomioiminen
Mari-Ann Nykänen, JoMa
JoMa vastasi tänä vuonna historian neljännen ja tähän mennessä suurimman Kunnari-leirin järjestelyistä. Seuran rautainen talkooväki onnistui luomaan leirille mukavan ilmapiirin ja laadukkaan leiritapahtuman priimusmoottorina toimi aina iloinen ja palveluhenkinen leirinjohtaja.