F-tytöt
Joukkueemme koostuu tällä hetkellä 25 iloisesta vuoden 2013-2014 syntyneistä pienistä pesäpalloilijan aluista, joilla virtaa riittäisi vaikka muille jakaa. Mukana on jo useamman vuoden harrastuksen parissa viihtyneitä sekä vasta viime kuukausina matkaan mukaan hypänneitä. Taidot kehittyvät jokaisella hurjaa vauhtia ja pelinomaiset harjoitteet ovatkin nousseet kaikuvin kannustuksin suureen suosioon. Harjoituksissa pääpaino on onnistumisen kokemusten kerryttämisessä sekä yhdessä tekemisen hienouden löytämisessä. Kesältä odotamme jo toiveikkaana pelien tuomaa innostusta ja jännitystä sekä tietysti voittamisen tuomaa riemua. Kesän pelisarjojen osalta osallistumme JunnuSuper-sarjaan sekä aluesarjaan. Suunnitelmissamme on myös osallistua kahdelle leirille. Meidän mukaan mahtuu vielä uusia innokkaita lajin parissa kokeilevia, joten mukaan lähtemistä ei kannata jäädä yksin pähkäilemään!
Maanantaisin treenaamme Karhunmäen kentällä 18.-19.30 ja torstaisin Marjalan kentällä klo 18.-19.30.
Tule rohkeasti mukaan joukkueeseen! Soita tai laita viestiä suoraan joukkueenjohtajalle, niin valmentajat tietävät odottaa uutta peluria saapuvaksi treeneihin ja Matti osaa antaa lisätietoja treeneistä.
Valmentajat:
Antti Mustajärvi
Joonas Hänninen
Tomi-Pekka Riihivuori
Apuvalmentajana mukana B-tytöistä Oona Laukkanen
Joukkueenjohtaja:
Matti Tervonen | 040 7493065 | matti.tervonen (at) welado.fi