Markku Kapanen huhtikuun Kuukauden JoMalainen

Bolt Stadionin talkootöissä pitkän päivätyön tehnyt Markku Kapanen on valittu huhtikuun kuukauden Jomalaiseksi.

Joensuun Maila palkitsee aina kuukausittain ansiokasta työtä tehneitä taustavoimiaan “Kuukauden Jomalainen”-palkinnolla. Huhtikuussa palkinnon sai rakennustalkooporukan vetäjä Markku Kapanen.

– Markku ja koko rakennustiimi tekevät vuosittain hurjan määrän pyyteetöntä työtä seuran eteen. Ei ole hommaa, josta nämä kaverit eivät selviäisi, JoMan toimitusjohtaja Matti Lindholm kehuu.

Kapanen on tunnustuksesta yllättynyt ja otettu.

– Valinta tuli täytenä yllätyksenä, enkä missään nimessä tällaista odottanut. Koko porukalle tämä tietenkin kuuluisi, mutta jos yksi valitaan, niin siihen minun täytyy tyytyä, Kapanen kommentoi nöyränä.

– Meillä on kahdeksan miehen porukka, jotka aktiivisesti toimivat talkootyön parissa.

Talkoomiehet pitävät Bolt Stadionin huippukunnossa erilaisilla rakennus- ja korjaustoimilla. Miehet vastaavat myös esimerkiksi erilaisten mainosten asennuksista ympäri stadionia. Kuluvana keväänä Kapasen johtama talkooporukka on ahkeroinut Bolt Stadionille tulevien kahden uuden aition parissa.

– Meidän talkooporukallemme kuuluu lähtökohtaisesti erilaiset rakennustyöt sekä mainosten asentamiset tulostaulun ympärille. Kakkospesän taakse teimme myös lyöntipaikan ja sinne asennamme myös aina verkot keväisin, Kapanen sanoo.

Kapanen on tehnyt pitkän päivätyön pesäpallon parissa. Pesäpallo vei miehen mukanaan jo vuonna 1959, kun Kapanen liittyi mukaan Karjalan Mailaan junioripelaajana. Kapasen setä oli myös Karjalan Mailan perustajajäsen.

– Pesäpallon pariin olen päätynyt ensimmäisen kerran jo vuonna 1959 Karjalan Mailan myötä. Siitä lähtien olen jollain tavalla ollut pesäpallon parissa mukana.

– JoMan talkooporukkaan liityin puolestaan Jyrki Miikin pyytämänä. Ensimmäinen suurin talkookoitos oli Itä–Länsi stadionremontin valmistuttua. Siellä tehtiin töitä aika tavalla.

Kuukauden JoMalaiset

Maaliskuu 2022: Miika Huovinen, Ari Pikkarainen, Jouni Väänänen
Huhtikuu 2022: Markku Kapanen

Ehdota kuukauden JoMalaista

Kuukauden JoMalainen palkitaan jatkossa kuukausittain. Ehdota hyvää palkittavaa oheisella lomakkeella! Kuka on teidän joukkueenne tarmokas puurtaja, joka ei laske työtunteja, vaan laittaa aina itsensä likoon joukkueenne eteen?


JoMa Goes Stadi – juhlavuosi alkaa Helsingistä!

Joensuun Maila vie miesten Superpesiksen pääkaupunkiin ja Bolt Arenalle torstaina 12. toukokuuta!

Lue lisää

Maailman hienoin pesäpallostadion on nyt Bolt Stadion!

Joensuun pesäpallostadion saa uuden nimen Superpesis-kaudesta 2022 alkaen.

Lue lisää

Joensuun kesä alkaa Mehtimäki LIVE:llä!

Pesäpallostadionin lavalle nousevat kesäkuussa Younghearted, Ida Paul & Kalle Lindroth, Spekti ja SANNI. Osta lippusi kesän aloitukseen Ticketmasterista!

Lue lisää